Täysarvovakuutus

TäysarvovakuutusTäysarvovakuutus on hyvin yleinen laskentapa vakuutuksiin, kuten irtaimistovakuutukseen.

Esimerkiksi vuonna 2008 Kuningaskuluttajan tutkimuksen mukaan yhdeksän kymmenestä vakuutusyhtiöstä tarjosi täysarvovakuutusta.

Täysarvovakuutus sisältää selkeitä riskejä, jotka sinun täytyy tiedostaa tätä vakuutustyyppiä harkitessasi.

Näin täysarvovakuutus toimii

Täysarvovakuutuksen vakuutusmaksu lasketaan rakennuksesi tai osakkeesi pinta-alan mukaan. Vakuutuksella on aina vahingon sattuessa (periaatteessa) sen todellista arvoa vastaava vakuutusturva.

Jos esimerkiksi rakennuksesi palaa poroksi, kattaa vakuutus kokonaan uuden rakennuksen.

Täysarvovakuutuksen synnylle on ollut tarve, koska aiemmin ihmiset alivakuuttivat kohteensa liian helposti. Alivakuuttamiseen ajaudut helposti, kun et ota huomioon, että vuosien saatossa rakennuksesi arvo mitä todennäköisemmin kasvaa. Jos alivakuutettu rakennuksesi päätyy tulipalon kohteeksi, joudut todellisiin ongelmiin, sillä alihinnoitettu vakuutuksesi ei nyt kata uuden samanlaisen rakennuksen rakentamista.

Täysarvovakuutuksen avulla pidät huolen, että omistuksesi vakuutusarvo on aina ajantasalla.

Irtaimistolle täysarvovakuutus laskee maksimiarvon asuntosi pinta-alan mukaan. Huomaa, että näin lasketaan vain maksimiarvo korvaukselle. Todellisessa onnettomuustilanteessa korvauksesi voi jäädä pienemmäksi.

Täysarvovakuutuksen konnankoukku

Periaatteessa täysarvovakuutus kuulostaa täydellisestä mutta sitä se ei aivan täysin ole. Kun otat käyttöön tämän vakuutustyypin, kohteesi arvoa ei oteta millään tavalla huomioon sopimusta tehdessä.

Sopimuksen myötä kaikki kortit jäävät vakuutusyhtiölle, sillä se määrittelee mm. palaneen rakennuksen kunnon sekä uudisrakentamisen kustannukset. Jos olet tehnyt vanhaan rakennukseen isot rempat, joudut korvaustilanteessa todistamaan tämän esimerkiksi kuittien avulla, joiden esiin tonkiminen voi olla vaikeaa, jos talosi on palanut maan tasalle.

Samoin irtaimistosi vakuutusarvo voi täysarvovakuutusarvo olla aivan liian pieni, jos sinulle on esimerkiksi kallista hifi-elektroniikkaa tai muuta vastaava irtaimistoa normaalia enemmän.

Täysarvovakuutus soveltuu parhaiten peruskohteisiin, joiden hinnan määrittäminen on suoraviivaista.

Suosittelen vakuutusmäärään perustuvan vakuutuksen harkitsemista, sillä siinä itse määrittelet kohteen vakuutusarvon suuruuden.